Haluatko lihoa? Kokeile uusia ihmedieettejä! Miksi laihduttaminen voi lihottaa.

Suosituimpia internetin hakutermejä laihduttamiseen liittyen ovat erilaiset ihmedieetit ja nopeat laihdutuskuurit. Molempien avulla on mahdollista lihoa vaivattomasti ja helposti. Jos tavoitteenasi  tulevaisuudessa on entistä isompi maha, niin suosittelen kokeilemaan.

Kehonpainoa säädellään pitkällä tähtäimellä rasvakudoksesta eritettävän leptiinin avulla. Missä tahansa dieetissä paino putoaa aluksi nopeasti. Laihtumisen haasteena ei siis ole itse laihtuminen. Se kyllä onnistuu.

Haasteena on pikaisen laihduttamisen myötä muuttunut aineenvaihdunta. Rasvavarastojen pienentyessä nopeasti vähenee myös rasvavarastojen erittämä leptiinin määrä. Matalamman leptiinipitoisuuden johdosta energiankulutus pienenee, lihakset toimivat taloudellisemmin ja erilaiset syömiseen kannustavat signaalit vahvistuvat. Lisäksi mahdollisesti menetetty lihasmassa korostaa negatiivisia vaikutuksia. Perusaineenvaihdunta pienenee lihasmassan menetyksen myötä, jolloin menetetty paino on todella helppo lihoa extrana takaisin.


Rudolph Leibel Rockfellerin yliopistosta on tutkinut laihdutuksen jälkeistä energiankulutusta.

Ryhmässä A  (Ilman laihdutuskuuria) painavat 152 kg
Ryhmässä B   aiemmin painaneet 152 kg, nyt laihdutuskuurilla 100 kiloisiksi laihtuneet.
Ryhmässä C   Ilman laihdutuskuuria 63 kg

Kysymys: mitä tapahtuu laihdutuskuurin jälkeen ryhmä B:n jäsenten energiankulutukselle?
Vastaus: laihdutuskuurin jälkeen ryhmän B henkilöiden perusaineenvaihdunta laskee 28 prosenttia. Tämä tarkoittaa noin neljäsosaa vähemmän kuin mitä heidän kehonpainonsa perusteella voisi olettaa.

Ehkä järkyttävintä on, että 37 kiloa kevyempien henkilöiden ryhmästä C, jotka eivät olleet olleet laihdutuskuurilla, perusaineenvaihdunta oli 109 kilokaloria suurempi kuin huomattavasti painavimmilla ryhmän B:n jäsenillä! (1)


Vastaavasti kuuluisassa Minnesotan Yliopiston tutkimuksessa 1600 kilokalorin dieetin jälkeen aineenvaihdunta hidastui 40%. Lopulta kaikki pudotettu paino palautui ennalleen  extrana ja rasvaprosentti päätyi 52% alkutilaa korkeammaksi. Samalla myös voima ja refleksit heikkenivät, sydämen minuuttitilavuus pieneni, syke hidastui, kehon lämpötila laski, keskittysmiskyky heikkeni, seksuaaliset toiminnot huononivat sekä ikääntymisen merkit kiihtyivät. (2)

Vaikka olisit erittäin hyvässä kunnossa fyysisesti, taistelee kehonpainonsäätelyjärjestelmä laihtumista vastaan, jos painonpudotuksen fokuksena on ainoastaan ohje ”syödä vähemmän ja kuluttaa enemmän”.  Ammattikehonrakentajan laihduttaessa perusenergiankulutus tippui lähes 50% samalla kun testosteronitaso väheni neljäsosaan normaalista. Myös mieliala huononee. (3).

Resepti kuinka lihoa helposti ja vaivattomasti:

1) Etsi laihdutusohjeita esimerkiksi iltapäivälehdistä. Kiinnitä huomiota erityisesti termeihin ”katso kuvat”, ”uudet laihdutuskuurit” tai kuinka tietty henkilö sattui laihtumaan mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon.

2) Kokeile uusia ihmedieettejä.

3) Huomaa kuinka laihtuminen on ensimmäisten viikkojen aikana nopeaa johtuen tyhjentyneistä lihasten hiilihydraattivarastoista. Yksi gramma lihasten varastohiilihydraattia sitoo 2-3g vettä. Näin alun jopa muutoman kilon nopea painonpudotus johtuu enimmäkseen vedestä, jota häviää yhdessä hiilihydraattivarastojen kanssa.

4) Itse laihtuminen kyllä onnistuu, mutta haasteena on matalamman kehonpainon säilyttäminen. Laihdutuskuurilla leptiinipitoisuus laskee johtaen erilaisiin syömistä kannustaviin signaaleihin. Huonoimmassa tapauksessa laihduttaessa menetetään myös lihasmassaa, jolloin perusaineenvaihdunta vähenee ja lopputuloksena on monesti lihominen.

5) Odota seuraavaa ihmedieettiä ja toista halutessasi.


Tarve löytää pikaisia huuhaaratkaisuja on itsessään ongelma, joka estää löytämästä aitoja ratkaisuja ja luo mahdollisuuden tuottaa pseudoratkaisuja tarjoavia tuotteita.

Mikään laihdutuskuuri ei ole ratkaisu laihtumiseen. Laihdutus-mentaliteetti kannattaa vaihtaa hyvinvointi-mentaliteettiin, jossa tarkoituksena on maksimoida oma hyvinvointi.

Minkälainen on se elämäntapa, jolla maksimoin oman hyvinvointini? Miten saavutan tuon elämäntavan ja onko jotain mikä estää minua saavutamasta tuota elämäntapaa?



Lähteet:
1. Leibel RL, Hirsch J. Diminished energy requirements in reduced-obese patients. Metabolism. 1984 Feb;33(2):164-70. PubMed PMID 6694559
2. KEYS, A.; BROZEK, J.; HENSCHEL, A.; MICHELSEN, O.; TAYLOR, H. L.; SIMONSON, E.; SKINNER, A. S.; WELLS, S. M. The biology of human starvation. Volumes 1 and 2. The biology of human starvation. Volumes 1 and 2. 1950 pp. xxxix + 1385 pp.
3. Rossow LM1, Fukuda DH, Fahs CA, Loenneke JP, Stout JR. Natural bodybuilding competition preparation and recovery: a 12-month case study. Int J Sports Physiol Perform. 2013 Sep;8(5):582-92. Epub 2013 Feb 14.